tiistai 15. huhtikuuta 2014

F-f-fantastinen juttu

Aivan fa-fantastinen juttu. Tää on fffantastista.

Joku saattaa muistaa tuon fantastisen videonkin. Onhan se vielä juutubessa nähtävillä. Katson sitä joskus synkimpinä hetkinäni.

Kieltämättä tilanne onkin fantastisesti päin seiniä. Edes Stockmann ei enää porskuta entiseen malliinsa. Uutiset eivät kerro, missä määrin ongelma on Helsingin keskustan tavaratalon ongelma, mutta toisaalta kaikki Stockan tavaratalot taitavat Jumboa lukuunottamatta sijaita kaupunkien keskustoissa, tai kuten Tapiola, käytännössä nykymuotoisen yksityisautoilun tavoittamattomissa (ahdasta, ei toimivia parkkihalleja/pysäköintimahdollisuuksia). Itis on pieni poikkeus tässä mutta "lähi-itäkeskus" on kai jo muutenkin ollut vuosia laskussa.

Hehtaarihallit saavutettavuudellaan yhdistettynä Vihreään politiikkaan tyhjentävät kaupunkien keskustat tehokkaasti. Muistamme tietenkin, että tämähän on koko Viherleikin yksi päätavoite. On niin sanotusti bitterswiittiä, että se raha olisi tulossa sinne autoilla mutta kadut pitäisi varata jalan vipattamiselle, joka ei liikuta euroakaan mihinkään.

Sinänsä uutisen sanamuoto on mielestäni vähän kyseenalainen sen todetessa, että kauppa hiipuu jo keskustoissakin. Ei omiin silmiini ole vuosien mittaan sattunut mitään merkkejä tuosta, päinvastoin. Jokainen innokas äänestäjä muistaa nyt, että tietenkään yhden ihmisen havainnoilla ei ole huimaa merkitystä. Kauppa siirtyy automarketteihin pellon reunoille, mikä ei ole huono asia per se.

Uutinen vuodelta 2012 kertoo S:n voitonmerkeistä ympäri Suomen. "Rismaa" ja S-markettia nousee vieläkin tiuhempaan tahtiin, mikä kyllä näkyy oman lähialepani hintalapuissa joka kuukausi tasaisen varmasti tarkisteltavin hinnoin. Välillä on kiva, että joku rohvessoori tahi muu "älykkö" vähän kritisoi Maan Tapaa, mutta hei igen; ne on vain pykäliä. Siitä kärsii pienyrittäjä ja loppuinviimeksi kuluttaja mutta semmosta se on se Cos-- Maan Tapa.

Voimme nyt unohtaa henkilökohtaisen mielipiteeni siitä, että Hullut päivät on minusta "halpa" ja "huonolaatuinen", sillä en varmaankaan edusta minkäänlaista asiakasta Stockan asiakasprofiileissa. Pidän kyseisen kioskin elintarvike- ja päivittäistavaravalikoimasta ja koen saaneeni siellä yleisesti ottaen parempaa palvelua kuin suunnilleen missään muualla Suomessa, lukuunottamatta erästä pientä yksityistä kahvilaa Porvoon Rauhankadulla ja erästä hyvää ravintolaa keskellä Helsinkiä. Kummassakaan näissä sinulta ei kysytä "oliko äspoonuskorttia".

Suomalainen ei halua palvelua vaan kokee sen jopa ahdistavaksi. Sen takia suomalainen onkin valjastettu osittain töihin joka ikiseen kioskiin, jossa vain on tarjottimia keräiltäväksi kahvittelijoiden tai ruokailijoiden jäljiltä. Siinä se on halpaa se työvoima!

S-mafia jyrää 45 prosentin markkinaosuudellaan suomi-lampaiden keskellä. Onneksi on Lidl. En uskalla edes kuvitella millainen kauppalasku Lammas Keskiverrolla olisi ilman Lidliä. Saksalaisketjun maihinnousu, jota leikkisästi voinemme kutsua Aktion Nord Winteriksi (vai Nördlich Winter?) saattaa olla parhaita juttuja, joita S-maassa (kaksoismerkitys tahallinen) on tällä vuosisadalla sattunut.

Sinänsähän kilpailua ei Suomessa ole, eikä tule, koska sitä ei tänne haluta, eikä päästetä. Jokainen muistaa miten kuluttajat itse S&K-"poonuskortteineen" haukkuivat Lidliä mitä hassummilla nimillä sen rantautuessa tänne aikoinaan. Lidl ovelasti osasi hyödyntää näitä lammasmaisia tokaisuja mainonnassaan tyyliin "eihän saksalaiselta saa ostettua muuta kuin hapankaalia". Jokainen muistaa myös, että Jokainen on vähän demari. Tätä faktaa voit pohdiskella sydämessäsi kuin kivikautisen uskonnon pyhimys hiekkakasalla ja miettiä, miten siinä nyt niin pääsi käymään, että minustakin tuli demari.

Suomi on synkkien ja sisäänpäin kääntyneiden ihmisten maa, jossa vaurastuminen on aina muilta pois ellet sitten saa sitä vaurautta kasaan valtion Virallisesta Arpajaislaitoksesta veroluontoisen lottopelin avulla. Ehtymätön voimavaramme kateus (ja hei: ihan aidosti Vauva-sivustolla on parhaat filosofiset kysymykset. huom. minulla ei ole vauvaa) ja muiden kyttääminen saavat erikoisia piirteitä aikaan kaupassa käynneissä ja mm. poonuslampaille rakkaassa mökkikulttuurissa. Kun mökillä ei kyöstien mielestä saa asua, heräävät boonuslampaat into piukeina ja pää vihasta kihisten uuteen sateiseen aamuun hyttyspuskien keskellä sijaitsevissa tönöissään ja alkavat käräyttelemään toisiaan parhaassa Stasi-hengessä eri kuntien tyhjää toimittaville virkaköpeille, tai minne näitä ilmiantoja sitten tehdäänkään.

"Suomalaisella ei ole oikeutta yhtään mihinkään. Valtio myöntää Sinulle kaikki oikeudet." Näin suomalainen ajattelee ja se on hyvä kirjoittaa joskus tekstin muotoon. Itse voin olla eri mieltä -  ehkä olin ehkä en, so not. Pääasia että juttu kulkee.

Fantastinen juttuhan tämä on. Vihtavuorikin lyö porukkaa pihalle ja Alma-Media lähettää työntekijöille ystävällisen kutsun yt-neuvotteluihin, joissa ei käsitellä työsuhteiden vähentämistä.

Jopa Helsingin Totuudelliset Sanomat alkaa ymmärtää, että sopeuttaminen eli toisten rahojen pakko-otot (sitä sanottiin ennen vanhaan ryöstöksi) alkaa vaikuttaa asioihin.

Itsehän aloitin myös säästökuurin, mistä kerroinkin jokunen viikko takaperin. Naapurin-Sepolta sopeutan kympin silloin tällöin (joka päivä) rahaa itselleni. Säästän sillä tavalla ihan kivasti vuositasolla.  Minusta se on kuin Suomen meininki; se on fa-fantastista.

Olen aivan täpinöissäni.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti